tiistaina, toukokuuta 24, 2016

Oulun 3-tason estekilpailut 22.5, luokan voitto ja onnistumisia!

Heippa!
Sunnuntaina lähdettiin 9.00 aikaan kohti Oulua Pikkaralan 3-tason estekilpailuja! Minulla oli ollut herätys 7.25 mutta en ollut herännyt siihen.. Miten näin voi käydä?? Noh minut herätettiin 8.30 kun luulivat että olin jo tallilla 😂 8.30 oli juuri hevosten lastaus, minä juoksin päättömänä paikasta toiseen ja päästiin kumminkin lähtemään yhdeksältä niinkuin oli aijottukkin! Onneksi..

Kisapaikalla oltiin noin 11.20 ja laitettiin heti Sambuca valmiiksi. Ensimmäinen luokka missä ratsastin oli 105cm korkeudella. Otin verkassa vähän ravia ja laukkaa jonka jälkeen kävin tutustumassa rataan. Rata oli aika ok ja sain kivat pikku uusintatiet suunniteltua! Menin takaisin verkkaamaan ja Sambuca oli vähän villinä mutta rauhoittui kun alkoi esteetkin olla rata korkeudessa. Verkasta oli pikku matka kisaradalle, joten lähdin hyvissä ajoin kävelemään radalle. Lähdin muistaakseni neljäntenä tai viidentenä joten odotellessa kertasin rataa ja vähän ravailin. Rata meni ihan super hyvin!! Nollarata ja luokan voitto! Sambuca on kyllä pikkuluokkien tykki. Huomenna tulee kummini hieromaan ainakin Sambucan.    VOITTO RATA

(c) Venla Limma

(c) Venla Limma
(c) Venla Limma
(c) Ronja Vekki

(c) Laura Alakurtti

Heti Sambucan luokan jälkeen mentiin autolle laittamaan Capi ja Armani valmiiksi. Samalla laitettiin Sambuca autoon, koska sen päivä oli onnistuneesti valmis! Menin verkkaamaan Armanilla 115cm luokkaa varten. Otin jo hyppyjäkin, koska menin 105cm luokan palkintojenjakoon Armanilla vähäisen hevosenhoitaja määrän takia. Palkintojenjaon jälkeen tutustuin rataan ja menin hetkeksi vielä verkkaamaan. Armani oli tosi kivan tuntuinen ja teki hyviä hyppyjä! Radan alussa se ei ollu ihan terävänä ja sai yhden puomin. Muuten rata oli ihan tosi hyvä. tuossa ARMANI 115CM RATAVIDEO

Armanin radan jälkeen heti satulan vaihto Capille ja verkkaamaan. Onneksi C oli kävellyt jo niin pääsin pienen taivutteluhetken jälkeen ravailemaan! C oli vähän rauhaton aluksi eikä oikein jaksanut keskittyä. Kohta se kumminkin oli taas ihan normaali ja teki hyviä hyppyjä! Radalla ihan super hienoja hyppyjä!! Sarjalle C ei hypännyt ylöspäin joten siitä puomi, mutta ei voi olla kun ylpee tosta hepasta 💕

(c) Ronja Vekki
(c) Ronja Vekki 
(c) Ronja Vekki
(c) Ronja Vekki

Sitten taas satulan vaihtoon ja verkkaamaan Armanilla 125cm luokkaan. 125cm luokassa oli arvosteluna jokeri. Siinä siis oli kentällä yksittäisesteitä ja jokaisesta puhtaasti ylittämästä esteestä sai pisteitä. Sitten oli jokerieste jostai sai suurimmat pisteet eli 250p. Jokerieste oli ruotsalainenokseri. Minun ihan ensimmäinen 125cm luokka ja uusi arvostelu.
Armani hyppäsi verkassa hyviä isoja hyppyjä. Radalla se ehkä vähän väsähti lämpimän ilman takia ja ei ollut ihan iskussa, mutta ei siltikään mennyt huonosti!!

Sitten yllätys yllätys juoksulla vaihtamaan Capille satulaa ja kipin kapin verkkaamaan. Luokassa oli vain noin kahdeksan lähtijää yhteensä niin meinasi olla vähän kiire.. Kerkesin hyvin kumminkin verkata! C teki aivan huikeita hyppyjä rata korkeudessa oleville verkkaesteille, hyvä että kyydissä pysyin 😅 Lähdin verryttelystä vasta kun minut sanottiin valmistautuvaksi, koska radalle ei saanut mennä odottamaan koska ei tiedetty muiden ratsastajien rataa kun sen sai päättää itse! Kun pääsin radalle niin ravailin vähän ja aloitin radan. C meni niin hyvin ja minua vain hymyilytti!! Yksi puomi siitä tuli, mutta ei se minua haittaa. Ensimmäinen 125cm luokka ja meni niin hyvin! Pisteitä saatiin radalta 440p. ja ne olivat ihan ok. C hyppäsi myös jokeriesteen puhtaasti, tekemällä hirmu hypyn siihen.

(c) Ronja Vekki
(c) Ronja Vekki
(c) Ronja Vekki
(c) Laura Alakurtti

Kaiken kaikkiaan hyvä kisareissu taas takana! Minulla ranking pisteitä on kasassa 30p. Itä-Suomen alueella olen junioressa tällä hetkellä sijalla 1. ja koko Itä-Suomen alueella sijalla 4. JES!! Tämä pidetään.
Tämän viikon hevoset vähän huilivat enkä hyppää ollenkaan. 4.-5.6 on Matti Eklundin estevalmennus ja hyppään siellä Capilla. 10.-12.6 on Hyvinkään kisat joihin aika varmasti mennään. Onneksi kesälomakin alkaa ihan kohta!! Tällä viikolla minulla on TET-viikko ja olen eläinlääkärien mukana ja avustan niitä.
Tuossa vielä pari kuvaa viime viikonlopun kisoista Kuopiossa.

(c) aaveen.net
(c) aaveen.net
(c) aaveen.net
(c) aaveen.net
(c) aaveen.net
(c) aaveen.net

Meillä muuten on myynnissä meidän kahden hevosen hevoskuljetusauto! Tuossa alhaalla linkki kiinnostuneille ja ottakaa rohkeasti yhteyttä, siinä jollekin super hyvä auto hevosteluun!!
http://www.nettiauto.com/volkswagen/crafter/8043664




Tässä on tullut vähän osteltu kaikenlaista. Kuopion kisoissa minulla hajosi saappaat, uudelle kypärällekkin alkoi olla tilaa ja mitä muuta tarpeellista hööksistä löytyy..

Hööksistä minun mielestä aivan ihanat saappaat, koska eivät ole niin tavallisen näköiset nauhan takia!


Capi sai uudet kisasuojat!
Sitten GPA First Lady kypärä
Milloin sinulla on seuraavat kilpailut?

- Eve

9 kommenttia:

  1. Tuedät jo minun seuraavat kista😉 Ja te menitte kyllä niin super hienosti että👌🏻❤️

    VastaaPoista
  2. Onko tuo gpa kuinka kallis? Tykkäätkö siitä?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No riippuu vähän mistä ostaa! Hintahaarukka on ehkä siinä 400-700€ kieppeillä. Ja pidän todella paljon! Suosittelen :)

      Poista
  3. Hyviä tuloksia! Me mennään ponin kanssa sunnuntaina varkauteen (:

    VastaaPoista
  4. Kiva postaus ja kivoja kuvia :)! Videotkin olis toki kiva katsoa ihan blogin puolelta eikä välttämättä linkeistä, pikku vinkkinä jos et tiedä miten niin youtubessa bion alla on painike jaa, sen siitä avautuu linkki, jonka vieressä on "upota"-painike. Kun siitä painaa avautuu htlm linkki, kun painaa vielä näytä lisää saa esikatselun ja pystyy päättämään htlm koodiin videon koon. Bloggeriin sen saa helposti tekstiä muokatessa vasemmasta yläkulmasta "htlm" -painikkeesta, josta pääsee tekstin koodeja muokkaamaan käsin, liitä videon htlm linkki haluamaasi kohtaan ja voit jatkaa teksin muokkausta normaalisti painamalla takaisin "luo" napista sieltä samasta yläkulmasta. Toivottavasti selitin niin että tästä tajuaa. Linkit ei tosin pilaa varmasti kenenkään elämää mutta henkilökohtaisesti ainakin olisi mukavampaa katsoa videtokin suoraan blogista :)!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi kiitos paljon! Oon ihan samaa mieltä että olisi kivempi kattoo videot blogin puolella ja myös huomaisi paremmin että siinä video on. Pitääpäs kokeilla toimiiko :)

      Poista
    2. googlaamalla löytyy kyllä varmasti kuvallisiakin ohjeita, jos toi oli liian epäselvä selitys :D mut hyvä jos vinkistä on hyötyä :)

      Poista