keskiviikkona, elokuuta 26, 2015

Maanantain estevalmennus

Heiips! Kerron nyt alkuun vähän mitä tulevaisuudessa kirjoittelen tänne, huippua olisi myös että ehdottelisitte vähän aiheita mistä haluisitte minun kirjottavan! Sitten asiaan. Pyrin siis tekemään viikossa 2-3 monipuolista postausta.  Niihin kuuluu esim.  mielipidekirjoituksia, kisa- ja valmennuspostauksia, kuvia ja kohtuudella kirjoitusta minun ja hevosteni elämästä! Kommentteja saa jättää ja luen niitä mielelläni.

Tässä on meidän talli

Minulla oli siis maanantaina Jauhiaisen Antin estevalmennus. Lähdettiin valmennukseen 16.00 aikoihin. Pääsin koulusta 14.15 joten kerkesin vähän pakkailla ennenkuin isäni tuli hevosauton ja kopin kanssa hakemaan meitä. Meiltä aikaa matkaan meni noin 30-40min. Olin laittanut hevoset jo valmiiksi ja ne odottivat käytävällä sen aikaa kun pakattiin varusteet autoon. Zodiac siis matkusti hevosautossa, laitakammonsa takia ja Sambuca kopissa. Meillä on siis kahden hevosen hevosauto johon mahtuu kuusi ihmistä.

Saavuttiin valmennus paikalle vähän viiden jälkeen. Varustettiin Sambuca ensin ja Zodi vietiin karsinaan odottamaan. Vaihdettiin Antin kanssa vähän kuulumisia Tuurin kisoista ja sitten lähdettiin kentälle. Tein aika rennon ja lyhyen alkuverkan koska oli todella kuuma! Ravissa taivutteluja ja väistöjä ja laukassa vastalaukkoja. Aloitettiin ensin pienellä pystyllä jota tultiin kahdeksikon muotoisesti jonka jälkeen siirryttii kolmen esteen linjalle. Ensin oli pysty josta viisi askelta okserille ja siitä neljä askelta pystylle. Sen jälkeen käveltiin hetki ja tultiin "muuri" este. Sambuca tuntui tosi kivalle eikä söheltänyt tapansa mukaan paljoakaan! Seurvaaksi oli tehtävänä tulla S-kirjaimen muotoisesti pysty-okseri-pysty linja. Välit oli viisi ja kuusi laukkaa. Tässä otin ekaan väliin vähän liikaa pidätteitä ja okseriin hyppy lähti vähän kaukaa. Tähän tehtävään lisäsimme taas pienen kävely hetken jälkeen pysty-pysty linjan, johon tuli mukavat kuusi askelta ja yhden laukan sarjan josta kuusi askelta ja pystylle. Tultiin nuita sitten radan pätkänä ja esteet olivat varmaankin jossain 110-120cm korkeudella lopuksi. Sambuca on kyllä aika super!!


kuva edellisestä valmennuksesta (c) Stina Willman

Sambucan jälkeen porukat menivät laittamaan Zodin kuntoon ja toivat sen minulle kentälle. Äiti talutti vielä Sambucaa kun aloin jo verkkaamaan Zodia. Mentiin Zodilla aika samoja juttuja kuin Sambucalla, alkuverkka esteet oli vain eri. Zodi oli ihan kiva!

Kello oli noin kahdeksan kun lähdettiin ajelemaan kotiin. Kotona purettiin hevoset ja annettiin mellavedet. Itse aloin puhdistamaan karsinoita ja äiti teki hevosille ruuat ja heinät valmiiksi. Kello olikin jo vähän vaille kymmenen kun tallilta sisälle pääsin.. Kaiken kaikkiaan oli tosi hyvä valmennus ja hyvillä mielin lähdetään sitten lauantaina  29.8 kohti Kalajoen kilpailuja. Sambucalla menen 110cm luokan ja Zodilla 90 ja 100cm luokat. Lauantai aamuna on varmastikkin todella aikainen herätys koska meiltä Kalajoelle ajaa reilut 2h.. Onneksi ystäväni Stina lähtee mukaan niin pärjätään hyvin kahden hevosen kanssa!
Tuossa vielä video maanantaina valmennuksesta.

TÄSSÄ vielä linkki estevalmennus videoon! 

- Eve

4 kommenttia:

  1. Miks molemmat hepat ei voi olla heppa-autossa?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinkuin postauksessa lukee Zodilla on laitakammo joten se tarvitsee ison tilan!

      Poista
  2. Ois kiva jos tekisit tallinesittely videon tai jonkun kisapostauksen :)

    VastaaPoista